Nuorisopalvelut
Nuorilahti.net 

Lahden nuorisopalvelut

Yleistä   -   Kuulemismalli   -   Nuorisovaltuusto


Nuorisovaltuusto  

Lahdessa on keväästä 2008 alkaen toiminut nuorisovaltuusto. Nuorisovaltuuston toimintaan pääsee mukaan tulemalla valituksi koulun tai nuorisotalon kautta. Jokainen yläkoulu, lukio ja nuorisotalo valitsevat nuorisovaltuustoon kaksi edustajaa. Edustajat valitaan syyslukukauden alussa lukuvuodeksi kerrallaan.

Nuorisovaltuusto pitää lahtelaisnuorille tärkeitä asioita esillä kokoamalla vuosittain koulujen ja nuorisotalojen ehdotuksista nuorten kärkihankelistan. Kärkihankelista luovutetaan kaupunginhallitukselle keväisin. Nuorisovaltuusto voi myös edustaa koulujen ja nuorisotalojen nuoria lasten ja nuorten kuulemismallissa silloin, kun kuulemista ei erikseen järjestetä kouluilla ja nuorisotaloilla.


Lisätietoja
Nuorisonohjaaja
Sari Immonen
Lahden kaupungin nuorisopalvelut
p. 050 559 4116
etunimi.sukunimi@lahti.fi