Nuorisopalvelut
Nuorilahti.net 

Lahden nuorisopalvelut

Yleistä   -   Kuulemismalli   -   Nuorisovaltuusto


Kuulemismalli  

Lahdessa on toiminut syksystä 2008 alkaen lasten ja nuorten kuulemismalli, jota käytetään silloin, kun päätöksiä valmisteltaessa halutaan tietää nuorten mielipide tai nuorten näkemyksiä asiasta. Mallia käyttävät eri toimialat ja niiden osat, esimerkiksi sivistystoimiala (johon kuuluu mm. nuorisopalvelut ja kirjasto). 

Malli toimii yläkouluissa, lukioissa ja nuorisotaloilla. Kun nuorten mielipide halutaan kuulla, asiaa valmisteleva virkamies (kaupungin työntekijä) ottaa yhteyttä nuorisopalveluihin. Nuorisopalvelut kysyy asiaa niiltä nuorilta, joita asia koskee – joskus lukiolaisilta, joskus tietyn asuinalueen nuorilta, joskus nuorisovaltuustolta jne.

Nuorten kommentit kerätään yhteen, ja toimitetaan takaisin asiaa valmistelevalle virkamiehelle. Kun asia on päätetty, nuorille kerrotaan, kuinka heidän mielipiteensä vaikutti asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.

Koulujen oppilaskuntien hallitukset ja lukioiden oppilaskunnat voivat itse päättää, kuinka mielipiteiden kerääminen omalla koululla tapahtuu. Oppilaskunnan hallitus voi edustaa luokkia ja koota koulun kannanoton. Asia voidaan käsitellä jokaisessa luokassa erikseen, jos koulussa niin halutaan. Nuorisotaloilla toimitaan samalla tavalla.

Jos haluat mukaan päätöksentekoon ja oman äänesi kuuluville, pyri oppilaskunnan hallitukseen tai ehdota oman luokkasi edustajalle, että kuulemisasiat käsitellään luokassa. Nuorisotaloilla voit pyrkiä talotoimikuntaan tai ehdottaa, että kuulemisasiat käsitellään kaikkien talolla käyvien kanssa yhdessä.


Lisätietoja kuulemismallista

Petteri Peltonen
Lahden kaupungin nuorisopalvelut
p. 050 559 4123 
etunimi.sukunimi@lahti.fi