|
Multi-Cultin vapaaehtoiset ovat vuosien varrella yhdessä nuorisokeskuksen ja Liina & Ekoakselin työntekijöiden kanssa suunnitelleet ja toteuttaneet elämysseikkailuja vieraisiin kulttuureihin 8-salilla, Sammonkadulla. Elämysseikkailuista Maalla, merellä ja ilmassa oli tarkoitettu 6-7-vuotiaille lapsille ja TAHIR ja TATJANA - tuttuja JA tuntemattomia kuudesluokkalaisille.
Elämysseikkailujen tavoite oli antaa lapsille mahdollisuus tutustua maahanmuuttajiin, heidän kulttuureihinsa ja maahanmuuton syihin satujen, laulujen, draaman ja tanssin keinoin. Elämysseikkailuista on vuosien saatossa muovautunut Makustele maailmaa – muita maita mansikoita monikulttuuritapahtuma, joka on kaikille lahtelaisille maksuton tapa kerran vuodessa tutustua lahtelaisiin maahanmuuttajiin ja saada kansainvälisyyskasvatusta.
Multi-Cultin vapaaehtoiset vierailevat kutsuttuina myös paikan päällä Lahden ja lähialueiden kouluissa ja päiväkodeissa tekemässä suvaitsevaisuus- ja kansainvälisyyskasvatusta mm. edellä mainituin menetelmin.
|