|
Isorannan ulkoilualue Sysmässä siirtyi nuorisopalveluiden hallintaan 1.1.2008 liikuntapalveluilta. Tavoitteena on kehittää Isorannan alueesta ympärivuotiseen käyttöön soveltuva leiri- ja kurssikeskus, jossa on mahdollista järjestää esim. ympäristö- ja luontoaiheisia leirikouluja sekä isoja piiri- ja valtakunnan tason leirejä.
Isorannan leirialueella kolme erillistä leirialuetta, Rantala, Mäntylä ja Koivula.
Leirialueet on tarkoitettu vain nuorisoryhmien käyttöön, niitä ei vuokrata aikuisryhmille eikä yksityiskäyttöön.
Koivulassa on 11 majoitusmökkiä, joissa kaikissa on keittomahdollisuus ja lämmitys. Mökeistä viiteen mahtuu neljä henkilöä ja kuuteen mahtuu kahdesta kolmeen henkilöä. Mökkialueella on pari "puuceetä", sauna ja grillikatos. Alueella on n. 70 neliömetrin suuruinen teltta joka toimii ruokailukatoksena. Toistaiseksi leirin yhteismuonitus voidaan hoitaa Naumin leirikeskuksen keittiön kautta. Lisäksi alueen välittömässä läheisyydessä on huoltorakennus, jossa ovat wc ja suihkutilat. Tämä rakennus on yhteiskäytössä Rantalan ja Mäntylän kanssa.
Koivulaa vuokrataan nuorisoyhdistysten ja nuorten toimintaryhmien leiritoimintaan. Kun yhdistys järjestää alueella leirin, vuokran suuruus määräytyy varattujen mökkien määrän mukaan. Alueella ei ole muita leirejä samanaikaisesti.
Mäntylä ja Rantala ovat kaksi telttaleirikäyttöön soveltuvaa aluetta, joiden ensimmäinen toimintakesä on käynnistymässä. Alueilla on wc:t ja lähistöllä saunat. Kummallakin alueella leirien on itse rakennettava keittiöt. Mäntylässä on ruokailukatos, joka kunnostetaan kesäksi 2010. Rantalassa on pieni grillikatos. Vesihuolto hoidetaan toistaiseksi huoltorakennukselta. Kummallakin alueella on sähköt.
Yhdistykset saavat käyttää leirialuetta ja suunnitella ohjelmaa omien tarpeidensa mukaan, kuitenkin siten, että toiminta noudattaa terveitä nuorisotyöperiaatteita ja hyviä tapoja. Leirialueella on noudatettava sinne laadittuja ohjeita ja järjestyssääntöjä. Alkoholin käyttö leirialueilla on kielletty.
Isorannan leirialueen käyttövuoroista vastaa nuorisonohjaaja Pekka Pusa, p. 050 518 4494. Vapaita käyttövuoroja voi tiedustella nuorisopalveluiden toimistosta, p. 050 398 5665. Toimisto on avoinna arkisin klo 8.00-15.00.
Leirialueen käyttövuorot ajalle hiihtolomaviikko.-31.8. ovat haettavissa 31.10. klo 15.00 mennessä. Syyskauden käyttövuorot ajalle 1.9.-30.11. ovat haettavissa 28.2. klo 15.00 mennessä. Hakemuksen voi lähettää postissa osoitteeseen Lahden kaupungin nuorisopalvelut, Sammonkatu 8 B, 15140 Lahti. Hakemuslomakkeita saa myös nuorisopalveluiden toimistosta, osoitteesta Sammonkatu 8 B tai alla olevista linkeistä.
| Isorannan käyttövuorohakemus |
PDF |
DOC |
| Isorannan käyttömaksut |
PDF |
DOC |
Voit ladata tiedostojen katseluun tarvittavan ilmaisen Adobe reader -ohjelman tästä.
|