|
Nuorisovastaanotto
Lahden kaupungin nuorisovastaanotto palvelee 13–18-vuotiaita nuoria ja heidän perheitään nuoruusiän erityiskysymyksissä. Aiheet liittyvät esimerkiksi masennukseen, kaveri- ja seurustelusuhteisiin, jännittämiseen ja paniikkioireisiin, perheongelmiin, viiltelyyn tai päihteiden käyttöön.
Hoito suunnitellaan yhdessä nuoren kanssa. Perheenjäsenten ja tukiverkoston mukana olo auttaa hoidon onnistumista. Asiakas käy vastaanotoilla sovitun työntekijän luona. Nuorisovastaanotolla työskentelee lääkäri, kaksi psykologia, psykiatrian sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, päihdetyön terveydenhoitaja, osastonsihteeri ja konsultoiva nuorisopsykiatri. Lääkärillä käynnit ovat 18 vuotta täyttäneille maksullisia.
Ehkäisyneuvonta
Lahden kaupungin ehkäisyneuvonta tarjoaa raskauden ehkäisyn aloittamiseen ja seurantaan liittyviä palveluita alle 20-vuotiaille lahtelaisille nuorille sekä Lahdessa opiskeleville. Neuvonnassa voi luottamuksellisesti keskustella seksuaalisuuteen, raskauden ehkäisyyn ja seurusteluun liittyvistä asioista. Ehkäisyneuvonnassa hoidetaan myös raskauden keskeytysasiat. Ehkäisyneuvonnan palvelut ovat nuorille ilmaisia.
Lahden ensi- ja turvakoti
Lahden ensi- ja turvakoti sijaitsee osoitteessa Nikkilänkatu 51. Turvakoti on paikka, jonne voi hakeutua perheväkivallan uhatessa. Turvakodit tarjoavat kriisiapua ja välittömän suojan sekä tukea perheväkivaltatilanteissa eläville. Ensikodista apua voivat hakea nuoret äidit ja perheet. Sieltä vanhemmat saavat tukea ja neuvoa lapsen kanssa elämiseen. Äiti voi hakeutua ensikotiin jo raskausaikana ja tarvittaessa myös isä voi asua ensikodissa. Lisätietoa Ensi- ja turvakotien liiton kotisivuilta. Ensi- ja turvakotien liitto ylläpitää myös nettiturvakotia.
Tekstari-helppi
Apua voit pyytää ja saada monella tavalla, vaikka kirjoittamalla tekstiviestin. Lahdessa toimivaan Tekstari-Helppiin otetaan yhteyttä tekstiviestillä, joka maksaa tavallisen tekstarin verran. Kysyä saa mitä tahansa bussiaikatauluista raskaisiin ongelmiin. Henkilökohtaisen vastauksen saa tekstiviestinä vuorokauden kuluessa. Lähettäjän numero ei välity vastaajalle, ainoastaan viesti. Palvelu vastaa ma-pe klo 16.00-20.00. Palvelun numero Lahdessa on 044 744 7044.
Oma terkka
Joskus voi tuntua siltä, että terkka ei tiedä mistään mitään, mutta oikeasti hän on juuri sinua varten. Ota rohkeasti yhteyttä jos sinulla on kysyttävää.
Sukupuolitautien testaus Lahdessa
Paavolan terveysaseman virkalääkärin ilmainen vastaanotto, Kauppakatu 14, 4. krs
lääkäri p. (03) 818 4572, hoitaja p. (03) 818 4570
ILMAN AJANVARAUSTA: arkisin naiset klo 8.30-10.30 ja miehet klo 12.00-14.00
Muita auttavia tahoja
Lisätietoja muista auttavista tahoista löydät mm. seudulliselta nuori-x-sivustolta.
|