Yleistä
|
Lahden nuorten Aivovalta-projekti v. 2003-2007
Lahdessa nuorten Aivovalta-projekti on sivistystoimialan ja sosiaali- ja terveystoimialan yhteishanke, jota nuorisopalvelut hallinnoi. Aivovalta-projektissa etsitään ruohonjuuritason toimintamallia lasten ja nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen.
Aivovalta-projekti kuuluu Opetushallituksen valtakunnalliseen Nuorten Osallisuushankkeeseen - OTA OSAA, joka tuottaa ja kehittää hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Hankkeeseen kuuluu 38 seudullista osaprojektia eri puolilla Suomea.
Lahden osaprojektissa on mukana kouluja, nuorisotaloja ja nuorten omia toimintaryhmiä. Kaupungin kansalaisvaikuttamisen strategian mukaisesti lapset ja nuoret tulee saada mukaan heitä koskevien asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Lahden kaupungin toimintakulttuurin tulisi suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti edistää nuorten osallisuutta ja aktiivista demokraattista kansalaisuutta.
Visiona on, että lapset ja nuoret kokevat Lahden kaupunkina, jossa heitä kuullaan ja he voivat vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin omalla lähialueella ja koko kaupungissa.
Strategioiden ja toimintasuunnitelmien toteutuminen alkaa nuorten omista yhteisöistä. Valtakunnalliset www-sivut
Yhteystiedot: Petteri Peltonen lapsi- ja nuorisokoordinaattori PUH. (03) 814 4612 GSM 050 559 4123 etunimi.sukunimi@lahti.fi
|
|